Näytetään tekstit, joissa on tunniste alexa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alexa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. marraskuuta 2016

Alkuviikkoni kului Berliinissä. Olipa oikein mukava reissu! Berliinin reissun varsinainen syy oli mennä Xavier Naidoon konserttiin. Kyseinen artisti on ollut oma suosikkini jo lähdes 20 vuoden ajan ja vasta nyt ensimmäistä kertaa pääsin artistia kuulemaan livenä. Reissu piti sisällään myös shoppailua! Tässä onkin omat vinkkini Berliinin shoppailuihin.

Kauppakeskuksista suosittelen muun muassa Alexaa, joka sijaitsee Alexanderplatzilla. Täältä löytyy monipuolinen kattaus suosikkiliikkeitä ja isossa kauppakeskuksessa riittää kiertämistä pidemmäksikin aikaa. Alexanderplatzilla sijaitsee myös Primark, jossa kannattaa vierailla. Täällä ruuhkaa ja tungosta kyllä riittää. 3-kerroksinen kauppa on täynnä vaatteita, mutta pieni kodinosastokin alakerrasta löytyy.

Mall of Berlin on toinen hyvä ostospaikka. Mall of Berlin sijaitsee Brandenburgin portin lähellä ja samaisella reissulla voi poiketa myös vaikkapa holokaustin muistomerkillä ja museossa. Mall of Berlinistä löytyy tunnetuimmat ketjuliikkeet sekä lukuisia "high-end" -merkkiliikkeitä. Mall of Berlinin Foodcourt on todella hyvä ja herkullista syötävää löytyy lukuisista myyntipisteistä. Suosittelen! Ps. Kaikki 3 allamainittua liikettä löytyy mm. vierekkäin Mall of Berlinistä.

Loistava valikoima kaikenlaista pikkukivaa kotiin -mukavan edullisesti.





Oma suosikkieni suosikki. Paljon hyvällä maulla valittuja kodinsisustukseen ja kattaukseen liittyviä tarvikkeita. Monipuoliset valikoimat mitä tahansa etsitkin.







Näistä kolmesta kauppa, jossa eniten "krääsää", mutta joukosta löytyy myös loistavia löytöjä. Tämä on varma ostospaikka, jos kaipaat hupilahjoja. 






Berliinissä on useita joulumarkkinoita. Alexanderplatzin joulumarkkinat ovat hyvin perinteiset luistinradan kera. Alexa-ostoskeskuksen takaa löytyy puolestaan tivoli-tyyliset joulumarkkinat (kuvat alla), jossa löytyy myös huvipuistolaitteita kuin Särkänniemestä - osa todella hurjan näköisiä ja kummitusjunaankin olisi päässyt! Kummatkin näistä joulumarkkinoista sijaitsevat aivan lähekkäin, joten kumpaisetkin markkinat on helppo pyörähtää läpi.



Loppuhuipennukseksi vielä kuva itse keikalta Mercedes-Benz Arenalta. Aivan mahtava keikka! Koko lähes loppuunmyyty areena oli aivan fiiliksissä. Ja kaikki tätä unplugged - lavalla oli vain kitara ja flyygeli säestämässä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff