Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neljä Ruusua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neljä Ruusua. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. heinäkuuta 2013






Kuumaa ja kosteaa! Perjantai-iltaa vietettiin siskon kanssa Tammerkosken Sillalla. Ehkäpä uutiset Tampereen rankkasateista osui silmiinne viikonloppuna. Tunnelma oli siis erittäin märkä, teltassa saunamaisen kuuma ja kostea. Kotona lähtiessä pohdin, pitäisikö laittaa jalkaan saappaat, mutta jätin ne kotiin. Näin jälkikäteen viisaampana - saappaat olisi ollut todella pop! Farkut eivät olleet märät kuin polviin asti.

Illan esiintyjälistalla oli Juha Tapio ja Neljä Ruusua. Hyvä kattaus! Erityisesti Neljä Ruusua veti menevän setin uusin sovituksin. Nähtiin lavalla myös yhteiskonsertointiakin: Juha ja Ilkka aloittivat räjähtävästi. Kummatkin nähdään myös Vain Elämää 2 - sarjassa. Summa Summarum: Loistava keikkailta! Mieleen jäi erityisesti Juha Tapion uusi biisi Tykkään susta niin että halkeen ja päähän jäi soimaan jostain syystä Neljä Ruusun Toiset Saa.

Aitoon Kirkkarit olisi vielä menossa tänään. Perinteisesti maanantaisin olen Kirkkareille mennyt, mutta tänä vuonna taitaa jäädä väliin. Mitä festareita kuuluu teidän kesäperinteisiin?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff