Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. tammikuuta 2017

Viime viikolla maiskuttelin Ikean vuoden 2017 PS-mallistoa. Kevät tuo mukanaan Ikeaan tietenkin myös muitakin uutuuksia.

Ehdottomasti "innovatiivisempaan" päähän kuuluu uudet Kallax-sarjan tuotteet: lisähyllyt ja hyllynjakajat (kuvissa harmaat osat). Mielestäni oikein ajankohtaisen tyylistä. Nämä vievät Kallax-sarjan kyllä uuteen ulottuvuuteen. 



Fjällbo-sarja on vahvasti industrial-henkinen.  Sarjasta löytyy työpöytä ja hyllyjä sekä erilaisia kaapistotasoja.

Ikea Fjällbo new for spring 2017



Yksittäisistä tuotteista Gualöv-säilytys/koripöytä on hauska yllättäjä.

Ikea Gualöv




Millä mielin itse odotat Ikean uutuuksia?

perjantai 20. tammikuuta 2017

Ikean PS-mallisto on tulossa lähiaikoina myyntiin, ilmeisestikin helmikuun alkupuoliskolla (ainakin Ruotsissa).  Perinteisesti tämä on mallisto, josta itselleni löytyy joku todella vahva suosikki ja sitten paljon sellaista, mikä omaan makuun ei osu mitenkään. Vuoden 2017 mallistosta herkutteluhetkiä löytyy jälleen.

Millä mielen sinä odotat uutta PS-mallistoa?

Lasipulloissa on todella kaunis kuvio ja väritkin ovat mieluista. Vihreässä torkkupeitossa löytyy juuri se väri, josta tällä hetkellä haaveilen. Pesämäinen keinutuoli ei ole välttämättä omaan makuuni, mutta epäilemättä malliston hauskimpaa  ja hyväntuulisinta osastoa.

IKEA PS 2017 some favorites



Tässä valaisimessa omasta mielestäni vanha teollisuusvalaisin herää henkiin nuorennusleikkauksen jäljiltä. Ehkäpä tämä tullaan näkemään kotonani.

IKEA PS 2017 my favorite light




Ilahduttava uutuus on myös kukkaruukku, jossa on ruukkuteline mukana. Ruukkutelineihin ihastuin noin vuosi sitten. Ruukkutelineet taitavat ollakin tämän vuoden hittejä, sillä nyt viherkasvibuumin "kakkosvaiheessa" kasveja nostetaan tasoilta esimerkiksi telineisiin ja luodaan korkeuseroja.

Ikea PS 2017 flower pot

perjantai 26. elokuuta 2016

Ellos on muutamien vuosien saatossa kyllä nostanut profiiliaan sisustushankintojen kohteena. Heidän kuvat ovat täyteläisiä ja hyvin stailattuja - ehdottomasti herättää ostoinnostusta, vai mitä mieltä te olette? Pitkästä aikaa tuli selailtua läpi heidän uutuuksia ja tarjontaa. Oikein kivalta näyttää!





Valaisin osastolla Ellos yllättää täysin - ja siis positiivisesti! Ihania, hieman jopa epätavallisia, vaihtoehtoja löytyy moneen makuun ja tarkoitukseen. 


Huonekalupuolellakin löytyy paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja, esimerkiksi hyllyistä, lipastoista ja pienistä pöydistä. 


Elloksen nykyinen valikoimassa alkaa hyvin paljon olemaan samantyylinen kuin yhden yhdysvaltalaisen suosikkikauppani CB2:n! Ellos on aika hyvällä sijoituksella nykytoimitsijoista, joista "koko kodin" voi tilata samasta paikkaa, varsinkin kun Kodin Ykkönen päätyi konkurssiin. Elloksen tyyli on nyt puhutteleva, mutta heidän laatua tuntematta, tuotteet ehkä joltain osin tuntuu hieman liian hintavilta - jos vertaa yleensä nettikauppojen hintatasoon. Mitä mieltä te olette Elloksen koti- ja sisustustavaroista laadultaan ja valikoimiltaan? Millaisia kokemuksia teillä on?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tässä muutaman postauksen ajan olen jo poiminut eri kauppojen uutuksista omia lemppareitani tälle syksylle. Tutusta tästä Ikean ja  tästä Hobby Hallin suosikkeihini. Tällä kertaa otetaan H&M Homen tarjonnasta otoksia.

Pehmeästä päästä suosikkeja voisi mainita palmikkoneuletyynynpäällisen ja helminaulotun huovan. Lisäksi keittiöpyyhkeissä löytyy montaa uutta kuosia.


Tilpehööripuolella erilaiset korit ja laatikot tuovat hauskaa maustetta sisustukseen. H&M on muuten loistava paikka ostaa paperisia lautasliinoja! Mielenkiintoisia kuoseja riittää ja lautasliinoilla saa nopeasti ilmettä kattaukseen. Katsopa vaikkapa esimerkiksi mummoni syntymäpäiväjuhlien koristelut, joissa käytimme lautasliinoina H&M:n kuviollisten ja isompien Ikean valkoisten liinojen yhdistelmään.


Uusia herkullisia kuosivaihtoehtoja löytyy myös koristetyynyistä ja pöytäliinoista.





maanantai 22. elokuuta 2016

Viime viikolla tuli pläräiltyä läpi Ikean uusi kuvasto. Ikea ei mahdottomasti itseäni inspiroinut, joten oli ihan hauskaa vilkaista mitä muilla on syksyn uutuuksiksi tarjota. Ensinnä päädyin kurkkaamaan Hobby Hallin tarjontaa. Mikä sinänsä on hieman koomista, koska kyseinen yritys ei kuulu sellaisten joukkoon, josta yleensä ostoksia tekisin. Hobby Hallilta löytyi mukavasti silmäämiellyttäviä uutuuksia. Tässäpä muutamia poimintoja myös sulle:


Koripöytiä on tarjolla muutamia erilaisia - myös Ikean uutuuksista koripöydät löytyivät.



Martinexin mustavalkoisissa keraamisissa astioissa on myös simppliä viehätystä.


Lakanpuolelta Marimekon uutuuskuosit sekä Finlaysonin Kuru sykähdyttää. Tosin omat lakanakaapit pursuaa jo nyt, joten tuo lakanoiden ostelu pitäisi lopettaa. Hobby Hallin omasta mallistosakin löytyy kivoja lakanoita sekä koristetyynyjä.


Muutakin kivaa toki löytyy vaikka millä mitalla - erityisesti Round-pöytä (saa myös valkoisena) voisi olla varteenotettava hankinta.



Hyvin mustavalkoisessa maailmassahan Hobby Hallilla liikutaan vielä tässäkin mallistossa.

perjantai 19. elokuuta 2016

Ikean uusi kuvasto julkaistiin eilen. Pitihän se itsekin selailla läpi. Tällä kertaa kuvasto ei ollut mielestäni lainkaan niin innostava kuin aiemmin ja synnytti ainakin itsessäni vähemmän ostohaluja kuin aikaisemmin. Erilaista oli toki monet jutut/editoriaalit, joita kuvastossa oli mukana.

 Mitäs mieltä te olette uudesta kuvastosta? Mitä suosikkeja teillä löytyi?

Poimin itsekin kuvastosta "vanhoja" suosikkejani sekä mieleisiä uutuus-tuotteita.


Uudet Ängslilja-lakanat, ja edelleen niin ihanan pehmoiset Gäspa-lakanasarja

Ikea sheets



Hindö-sarjasta löytyy useita erilaisia vaihtoehtoja hyllyiksi säilytykseen ja työtasoiksi.


Huonekalupuolella Kvistbro-säilytyspöydät ihastuttivat sekä Gladom-pöytä. Harmi, että pöytää on vain vaaleankeltaisena ja vihreänä. Itse olisin kaivannut sitä perusmustaa tai tummaa harmaata...


Lixhult-kaapeista erityisesti valkoinen ja harmaa miellytti! Mukavan simppeleitä ja yksinkertaisia.


Sisustustilpehööripuolellakin löytyy monenmonta uutukaista pikkukivaa ilontuojaa


Ikea Söderhamnin uudet roosat-päälliset näyttävät niin makoisilta! Täytyy kyllä myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta kun voisin harkita vaaleanpunaisia huonekaluja. Mitä mulle on tapahtumassa!!! : )


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Marks & Spencer my favourite new arrivals



Pakkohan se oli käydä ihastelemassa Marks & Spencerinkin kevään uutuuksia. Tässä muutamia hyväntuulisia poimintoja uutuusvalikoimasta - ehkä jotakin, mitä emme täällä Suomessa joka kaupan hyllyllä näe. Epäsymmetrinen betonivaasi herätti ihastuksen oitis ja huvittuneena katselin myös pupumaljakkoa ja kruunumallisia kynttilälyhtyjä. Mielenkiintoinen löytö oli myös isot, lähes 70cm korkeat, puiset enkelinsiivet. Ei ehkä omaan makuuni, mutta varmasti näyttävä katseenvangitsija kotiin!

Itse olen aiemmin ostanut Marks & Spencerin koti-osastolta netistä mm. koristetyynyjä. Toimitus on nopeaa ja erittäin edullista, joten voin suositella. M&S:n jakkoja ja mekkojahan mulla on vaatekaappi täynnä -suosittelen jokaiselle naiselle! Oletko sinä tehnyt Marks & Spencerilta sisustusostoksia?

maanantai 19. tammikuuta 2015

Ellos kevät15 uutuussuosikkeja vol2



Elloksen kevät ja uutuudet houkuttelivat tekemään virtuaaliostoksia. Tällä kertaa suosikeiksi löytyi erilaisia valaisimia ja kärryt. Tekstiilipuolelta makupaloina silmiin osui  muun muassa trellis-kuvioinen Sylvia-lakanasetti ja Himlan Hannelin-päiväpeite. Mitä ihanuuksia sinä uutuuksista löysit?

Ellos kevät15 uutuussuosikkeja vol3



Ellos kevät15 uutuussuosikkeja vol1

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ikean iltalenkillä osui tämä uutukainen katsekenttääni. Ikea Malm-lipastoa on nyt saatavilla peilipinnoitettuna Oikeaa peiliä tuo päällinen ei ole vaan kalvoa. Kyllähän tuo on makeannäköinen, mutta hinta (joka muistaakseni oli 299€), tuntuu kovin liioitetulta Malm-lipastosta. Olisihan tämä varmasti katseenvangitsija ja toisi mielenkiintoisen ulottuvuuden peilin kautta sisustukseen. Toistaiseksi ei päädy "PAKKOSAADA"- listalle.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff