Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulli-ilmoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulli-ilmoitus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014


[Nettiostamisen teemaviikko jatkuu] Yksi nettiostamisen kysymysmerkkejä itsellenikin oli tavaroiden tullaus ja tullimaksut. Aluksi voin todeta, että tämäkin asian päälle on suotta väritelty "kuulostaa todella hankalalta" -pilviä, sillä itseasiassa tulliselvityksen tekeminen ja tullaus on yksittäisostoksissa oikein helppoa. Älkää siis enää pelätkö ostaa EU:n ulkopuolelta sen vuoksi, että pidätte tulliasioita vaikeasta ymmärrettävinä - ne eivät ole! Tässä muutama tärkein seikka, jotka itse olen oppinut tullausasioista. Toivottavasti näistä on sinullekin hyötyä. Tarkista kuitenkin tarkat ja viralliset ohjeet aina Tullista.

Tullit ja verot
Ostetusta tuotteesta voit joutua maksamaan mahdollista tullia ja arvonlisäveroa. Tullia maksetaan, mikäli tuotteen ostohinta ylittää 150 euroa. Tuontitullittomuus myönnetään, jos lähetyksen sisältämien TAVAROIDEN kokonaisarvo on enintään 150 euroa. Eri tavaroilla on erilaiset tulliprosentit, jotka saat selville vaikkapa Tulliin soittamalla.

Arvonlisävero (tällä hetkellä päääasiassa 24%) maksetaan kuitenkin yli 22 euron lähetyksistä ja arvonlisävero maksetaan myös kuljetuksen/postikulujen hinnasta. 

Muutama esimerkki/
  • Paita 30 € + postikulut 10 € -> maksetaan vain arvonlisävero (40 eurosta) eli yhteensä 7,74 €
  • Puuvillakankaita 160€ + postikulut 20 € -> maksetaan tullia 9% (13,20€) ja  kokonaisummasta kaikkinensa (193,20€) arvonlisäveroa37,40€ eli yhteensä ostokset maksavat 230,60€
Tärkeintä on kuitenkin hahmottaa, millaisia lisäkuluja varsinaisen ostohinnan päälle tulee, jotta ostoksien kokonaishinta ei tule yllätyksenä.

Saapumisilmoitus & tulliselvitys  
Kun pakettisi saapuu Suomeen saat siitä saapumisilmoituksen. Ilmoitus voi tulla esimerkiksi postilta (Itella) tai muulta rahdinkuljettajalta (kuten UPS). Saapumisilmoituksen yhteydessä saat yleensä myös ilmoituksen paljonko tulliselvityksen tekeminen maksaisi saapumisilmoittajan palveluna. Yleensä hinta on 10-20 euroa plus mahdollisesti kannettavat verot ja tullit. Tulliselvitys on helppo tehdä itsekin Nettituonnin kautta. Järjestelmään kirjaudutaan pankkitunnuksilla ta mahdolliset maksutkin on mhelppo maksaa samalla. Kun tein tulliselvitystä ensimmäisen kerran, soitin rohkeasti Tullin asiakaspalveluun ja asiakaspalvelija ohjasi minua tarvittaessa koko ajan. Tullin asiakaspalvelu on hyvä ja toimiva - sieltä saa palvelua ja vastauksia (toisin kuin esim. verottajalta =D)

Tulliselvityksessä tarvitaan myös tavaran koodi, joka määrittelee mitä lähetyksessä on. Näitä koodeja on järjetön määrä. Itse olen havainnut parhaaksi soittaa Tullin asiakaspalveluun ja kysyä suoraan sieltä oikeaa koodia. Koodi kun ei esimerkiksi vain kerro onko kyseessä kankaita, vaan myös senkin mistä materiaalista  ja kuinka kangas on tehty.

Kun Tulliselvitys on tehty ja tarvittavat maksut maksettu, saat palvelusta luovutuspäätöksen. Joissakin tapauksissa tuo päätös tulee toimittaa eteenpäin rahdin kuljettajalle (tarkemmat ohjeet ovat aina saapumisilmoituksessa). Tämän jälkeen pakettisi vapautetaan kuljetettavaksi sinulle.

The easy way - try it: Ebayn palvelu
Monissa Ebay.com-palvelun kautta selailemissa tuotteissa on jo valmiiksi määritelty postikulut sekä tuontikulut, jotka maksat ostoksen yhteydessä (kts. kuva yllä). Tuontikuluissa on huomioitu mahdollisesti kannettava tulli sekä arvonlisävero oman kotimaasi mukaan. Global Shipping Program on äärimmäisen helppo tapa ostaa tullattavia tavaroita. Ainoa haittapuoli on, että palvelun operaattorille Pitney Bowesille tuosta "Import charges" summasta kuuluu osa palvelumaksuna. Tämän vuoksi kyseinen summa on noin 10-20 euroa suurempi kuin mitä laskennallinen tullin ja arvonlisäveronosuus. Kätevyyttä ei kuitenkaan käy kieltäminen, sillä paketti tulee suoraan sinulle ilman, että saat saapumisilmoitusta tai joudut tulliselvitystä tekemään. Jos siis tulliasiat tuntuvat hankalilta, tämä Ebayn extra-palvelu on hyvä keino ulkomailta ostamiseen.

Lisätietoja nettiostamisesta ulkomailta voit lukea näistä linkeistä:
Näin teen tulliselvityksen
Ostaisinko internet-kaupasta
Tullit ja verot - mitä on maksettava?
Nettituonti (tulliselvityksen tekemiseen)
Mitä tavaran tuonti maksaa?



tiistai 2. huhtikuuta 2013




Hyvää huhtikuuta ja aurinkoista viikonalkua!  Pääsiäiset on vietelty ja takaisin työn touhuun sekä arjen askareisiin. Eilisen ohjelmistossa oli retki Helsinkiin kera American Car Show sekä Heurekan Body Worlds -näyttely. 

Viikonlopun aikana tuli vieläkin vahvempi tunne, että jotakin violetti olkkariin olisi kiva saada. Nämä kankaat tulivat Fabric.com-kaupasta reilu viikko sitten, jo hieman tätä mielitekoani ennakoiden. Halusin kankaisiin jotakin geometristä kuviota ja valikoima tällaisissa kankaissa on hyvä kyseisessä kaupassa. Fabric.com on yhdysvaltalainen nettikangaskauppa. Paketti tulee kuitenkin nopeasti perille. Luonnollisesti tulli-ilmoitus näistä pitää tehdä ennen kuin saa paketin itselleen. Se on tosin helppoa netissä pankkitunnuksilla ja tullineuvonnasta saat puhelimen kautta apua vaikka  koko ilmoituksen teon ajaksi.

Kankaat: koralli Premier Printsin Gotcha, violetti Premier Printsin Shakes Thistle sekä luumunvärinen Swavellen Haldor. Valkoinen Timeless Tresuresin vaahtokarkki-kangas oli vaan pakko saada. Mutta mitähän mä tälläkin teen :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff