Näytetään tekstit, joissa on tunniste quatrefoil. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste quatrefoil. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. huhtikuuta 2014


Ehkäpä olettekin saattaneet huomata, että parina viime viikkona blogissa ei juurikaan ole tapahtunut. Elämä on ollut kohtuullisen kiiruusta ja paikasta toiseen ympäri Suomen on pitänyt singahdella. Viikonloppujakaan kun ei ole kotona tullut vietettyä, on blogi- ja kotiajatukset olleet taka-alalla. Toivon mukaan tämä vietetty viikonloppu kotosalla taas herättelisi kevään auringonsäteiden lailla uuteen nousuun täällä bloginkin puolella. 

Mutta olipa se kotiviikonloppu virkistävä, koska kaikenlaista pystyi kotonakin puuhailemaan. Niinkin arkinen puuha kuin lakanoiden vaihtaminen tuntui luksukselta. Ja mikäpä lakanoita vaihtaessa, kun sai laittaa uudet lakanat sänkyyn. Ensimmäistä kertaa käyttöön päätyivät Echelonin Quatrefoil -pussilakanasarja, joka on puuvillasatiinia. Lankaluku on lakanoissa 300 ja ne tuntuvat ihanan pehmeiltä. Kaveriksi sänkyyn petasin Finlaysonin pellavalakanat.

Räpsäsin myös pari kuvaa niin, että kuvista näkee näkymät sängystä takan suuntaan. Mahtavaa pimeinä talvi-iltoina. Luonnon ihanan valon ansiosta Eijffinger lasihelmitapettikin pääsee kerrankin oikeuksiinsa. Ihanaa viikonalkua kaikille!





perjantai 21. helmikuuta 2014






Aamunsa voi aloittaa niinkin loistavasti kuin rikkomalla puhelimensa näytön! Onneksi puhelimen vaihto oli ajankohtaista muutenkin, joten ei aivan niin paljon harmita. Pari viikkoa nyt pitäisi sitten kontaktimuoviviritelmän kanssa yrittää pärjätä.

Hyvää mieltäkin aamuun mahtui. Nyt mulla todellakin on menossa  geometriset/trellis/quatrefoil-kuosikausi. Haaveilemani uudet pyyhkeetkin löysin. Quatrefoil-kuovioisia pyyhkeitä kuolasin alunperin H&M:stä (lue lisää täältä), mutta värivaihtoehtoina turkoosi ja keltainen eivät olleet ne parhaimmat. Vastaavalla kuviolla olevat pyyhkeet löysin Cynthia Rowleyn mallistosta harmaavalkoisena. Pyyhkeet tilasin Yhdysvalloista. Edulliseksihan ostosta ei voi väittää. Arvolisäveron ja postikulujen kanssa yhdellä käsipyyhkelle hintaa tuli 20 euroa. 

Oi nämä on ihanan muhkeat! Edes missään hotellissa en ole törmännyt näin paksuihin pyyhkeisiin. Pitää vielä testailla miten käy pyyhkeiden pesussa. Sitten voisin vakavasti harkita tilaavani sarjan pyyhkeitä kylpypyyhkeinäkin.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff