Siksipä siis varasin ajan ompelijalta verhojen tekoa varten. Kankaat olisi kuitenkin asiassa aika olennaisen juttu. Täytyy todeta, että taidan olla todella nirso tässä suhteessa, sillä en ole "säväyttäviä" juuri tiettyyn huoneeseen sopivia kankaita löytänyt a) kangastukusta enkä b)Eurokankaasta. Ebaytäkin olen yrittänyt selata, mutta näkemättä kangasta on hieman vaikea ostoksia tehdä. Lisäksi yhden huoneen tapetti on vielä tulematta ja tapetin väristä/sävytä hieman riippuu myös verhojen väri. En tiedä onko tyhmä kysymys, mutta mistähän sitä vielä kankaita voisi etsiä?
Tällä hetkellä ratkaistuja "ongelmia" ovat makuuhuone ja olohuone. Makuuhuoneeseen tulee verhot Eijffingerin Gracia-kankaasta ja olohuoneeseen ripustan vanhat olohuoneen "tylliruusu"-verhot. Kenties yläkerran aulakin on jo varmistunut, sillä sinne himoitsen Marimekon Bottnaa.
Tässä muutama kuva reissulta Eurokankaaseen. Säväytykset jäi saamatta. Itselleni mieluisimmat verhot ovat pääasiassa yksivärisiä, mutta sellaisia, joissa on tekstuuria.
Vaaleansinisessaä kankaassa oli jännää rypytystä. Värinä ei kuitenkaan oikea...
Mustassa tarjolla oli leikattuja röyhelöitä.
Tekonahka-paloja tuntui olevan useammassakin kankaassa. Tämän hetken hitti?
Mitenköhän tuo pesu, hmm.
Mitenköhän tuo pesu, hmm.
Ehkä kuitenkin liian romanttista?
Tekonahkaa jälleen
Tämä kangas oli ehkä ainoa varteenotettava sävyltään. Täytyy tarkistaa asia, kunhan tapetti saapuu.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi
*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*