perjantai 25. heinäkuuta 2014




Terveisiä tällä kertaa Japanista! Pikku hiljaa olen saanut rästihommat ja muut kiireelliset asiat hoidettua, joten ehdin jakamaan matkakuulumisia myös teille. Vietin tämän kuun alussa melkein kaksi viikkoa Japanissa japanilaisten nuorkauppakamarilaisten vieraana. Osan ajasta asuin japanilaisissa perheessä, Yanadojen luona  vieraana tutustuen japanilaiseen elämäntapaan hyvin autenttisesti. Lisäksi reissua väritti taifuuni Neoguri, joka onneksi kulki odotettua kauempaa Handasta, että emme olleet vaarassa kun pysyttelimme sisätiloissa.

Osana matkaa oli myös JCI Academy -koulutus, johon on mahdollista lähettää vain yksi osallistuja per maa. Tänä vuonna minulla oli kunnia päästä tuohon koulutukseen Suomesta.  JCI Academy on järjestömme tulevaisuuden johtajien koulutus, jossa eritoten myös rakennetaan ymmärrystä eri kulttuurien ja kansojen välille. Koulutukseen osallistui noin 70 tulevaa kansallista puheenjohtajaa ympäri maailmaa sekä noin 80 japanilaista. Kerrottavaa matkalta on niin paljon, että ajattelin, että teen useamman postauksen tarinoidessa.

Yllä olevassa kuvassa on temppelin sisäpiha, josta aloitimme virallisen koulutusohjelman paikallisella siunaustilaisuudella.

Tällä kertaa poikkeuksellisesti mukana oli kolme suomalaista, sillä suomalaisuudestaan huolimatta elämä on vienyt Jania ja Jenniä (kuva alla) pois Suomesta. Jani on kollegani Irlannista ja Jenni Ruotsista.



Koulutuksen ajan teimme töitä omassa tiimissämme. Minun ryhmästä löytyi Mathew Zimbabwesta, Geir Norjasta, Takako Japanista, Lydia Malesiasta sekä Ryo ja Toshitaka Japanista. Työskentely yhdessä oli mielenkiintoista, sillä Ryo ja Toshitaka eivät puheneet juurikaan Englantia. Onneksi Takako pystyi kääntäämään keskusteluja ja lisäksi käytössämme oli vapaaehtoisia tulkkeja. Kielimuurista huolimatta meistä kaikista tuli ikuisia ystäviä. Tämä kuva on otettu ennen BBQ-iltaamme.
 

Viikon aikana koulutuksen lisäksi teimme monenlaista aktiviteettia. Tässä olemme vierailemassa keramiikkatehtaalla ja tarkoituksena on tehdä savesta kiiltävät savikuulat. Homma näytti huomattavasti helpommalta kuin se olikaan ja ainakin omasta kuulastani ei kovin täydellistä tullut.


Ensin kuulaa pyöristettiin oikeaan muotoon. Lopuksi kuula maalattiin saviväreillä ja värit kiinnitettiin pyörittelemällä kuulaa kämmenten välissä. Kuulan kiiltoa olisi auttanut, jos sitä olisi pyöritellyt käsissään muutaman kerran päivässä kahden viikon ajan. Täytyy kyllä myöntää, että tämä työvaihe kotona unohtui.


Pääsimme myös kuvaan onnenkissan, Maneki nekon, kanssa. Kuvassa kanssani Lydia ja Takako, joiden kanssa olin myös kämppis.

 

Paljon uusia asioita reissun aikana tuli koettua ja tehtyä. Ehkä yksi mieleenpainuvimmista oli puulaudan halkaiseminen kädeniskulla.  Kyseessä oli tekniikka laji, jonka muun muassa moni vahva mies sai huomata, kun lauta ei rikkoutunutkaan. Itse sain omaksi hämmästykseni laudan rikki ensi yrittämällä.


Koulutus päättyi valmistumisseremoniaan, jossa jokainen meistä sai hetken aikaa parrasvaloissa ja todistuksen. Japanilaiseen valmistumisjuhlakulttuuriin kuuluu, että valmistunut saa paljon kukkia. Japanilaiset osallistujat saivatkin omien kotikamareidensa edustajilta toinen toistaa isompia ja komeampia kukkakimppuja, joita me suomalaiset vain haaveilemme näkevämme edes kukkakaupan hyllyllä.
 

Seremonian päätteeksi isäntäperheemme tulivat vielä moikkaamaan meitä. Tässä poseeraus oman isäntäperheeni kanssa, tosin isä kuvasta puuttuu.


Lisää tarinoita ja kuvia luvassa sekä myös sisustuksellisia terveisiä kirsikankukkien maasta! Pysy kuulolla!



maanantai 23. kesäkuuta 2014

Blogissani on todellakin ollut hiljaiseloa. Nuorkauppakamarivelvollisuuteni ovat vienyt vapaa-aikanai totaalisesti. Kotonakaan ei ole ehtinyt juurikaan olla vaan on tullut pyörittyä ympäri Suomea ja maailmaa. Pari viikkoa sitten olin viikon Maltalla. Kohteena oli St. Julians. Paikalle kerääntyi noin 1300 nuorkauppakamarilaista ympäri Euroopan. Ja sitten tuolla reissulla jonkin flunssan sain tuliaisina ja siitä toipumiseen meni koko viime viikko. Tottakai myös juhannusta tuli vietettyä peiton alla sohvalla, epäperinteisesti. Vieläkään en ole aivan kunnossa. Toivon mukaan tästä tokenen sillä eipä ole enää montaa päivää kun taas pitäisi hypätä lentokoneeseen... Joka tapauksessa, mukavaa kesää kaikille blogini lukijoille. Kiitos, että olette seuranneet matkassa, vaikka välillä täällä hiljaista on ollutkin. 









maanantai 28. huhtikuuta 2014


Viime viikonloppuna vietimme Suomen Nuorkauppakamareiden kansallista vuosikokousta Silja Symphonylla. Kokousviikonloppumme oli onnistunut ja täynnä mielenkiintoisia key note –puheenvuoroja sekä hienoja koulutuksia. Viikonlopun kruunasi lauantai-iltana saamani huomionosoitus. Nuorkauppakamarijärjestö myönsi minulle senaattoriarvon. Tämä kansainvälinen tunnustus, ainaisjäsenyys, myönnetään kiitoksena aktiivisesta ja sitoutuneesta työstä järjestön eteen.  Jakotilaisuudessa vieressäni seisoi viisi muuta nuorkauppakamarilaista, joille arvo myönnettiin, joten lukumäärällisesti vain harvat tämän tunnustuksen saavat. Onhan myös hauska yksityiskohta, että kummatkin vanhempani (kuvassa) ovat myös aikoinaan samaisen arvon saaneet. Mikäli haluat tietää enemmän toiminnastamme klikkaapa itsesi tänne.






tiistai 22. huhtikuuta 2014


Ne pääsiäisen pyhät olivat sitten siinä. Mukava breikkihän tuo oli arkeen. Toki välillä kävi ajatus mielessä, että liiankin kanssa vapaata oli, vaikka siis "paperihommia" riittikin. Aurinkokin pilkahteli hyvin lämpimästi parina päivänä ja ilmassa tuoksui kesä. Valoisalla ilmalla oli mukava ottaa muutamia kuvia alakerrastakin, kun kerrankin kuvissa ei tule "pimeä luola" -efektiä. Tässäpä siis näkymiä koko alakerran läpi etupihan ovelta aina takapihalle asti. Tästä pääset kurkkaamaan miltä tilat näyttivät remontin edetessä kolme vuotta sitten.






torstai 17. huhtikuuta 2014



Pääsiäinen kolkuttelee ovelle. Minkäännäköistä pääsiäisrekvisiittaa kotiin ei ole päätynyt, ellei sitten valkoisia helmililjoja lasketa pääsiäiskoristeiksi. Pääsiäinen 2014 olkoon puhtaasti laiskottelua ja saanhan aikaa muutamaan tärkeää todo-listan asiaan.

Mitäs muuten olette mieltä olkkarini uudesta säilytysseinästä? Kaipasin olohuoneeseen jotakin paikkaa, johon esineitä ja tavaroita voisi laittaa esille. Haasteena oli, että normaalit lipastot ja senkit näyttivät aika pikkuruisilta korkeassa huoneessa, joten säilytysratkaisun oli hyvä ylettyä hieman korkeammalle. Ratkaisun korkeus ja massiivisuus sopii mielestäni mukavasti mittasuhteiltaan tilaan. Kalusteet ovat samaa sarjaa kuin vaatehuoneen uusi säilytysseinä.








perjantai 11. huhtikuuta 2014


Kotiviikonloppua olisi jälleen oikein toinen putkeen tulossa. Luksusta! Viime viikonloppuna kotiviikonlopun tulos oli siivoustalkoot ja siivousinspiraatiossa myös vaatehuone tuli siivottua - pitkästä aikaa. Otetaanpa siis muutama kuva todisteeksi tästäkin ihmetapahtumasta :) Vaatehuoneen uusia tulokkaita ovat tuo säilytysseinä, keskilattian taso (loistava matkalaukun pakkaamista ja purkamista varten, must nykyään!) sekä iso uusi matalanukkainen matto. Edelleenkin sitä tosisiivousta pitäisi tehdä itse vaatekaappien sisällön suhteen, kun tuntuu olevan liikaa vääränkokoista, tai muuten käyttämätöntä, lumppua henkareissa roikkumassa.





torstai 10. huhtikuuta 2014



Harvemmin nähtyjä kuvakulmia on myös tämä näkymä ylös olohuoneesta yläkerran suuntaan. Yläkertahan oli ennen remonttia vain jättimäisen kokoinen parvi, jos lohkottiin kaksi makuuhuoneeta sekä aulatila. Ennen-ilmettä voit kurkata vaikkapa tästä. Näkymän kruunaa olohuoneen valaisin, joka jaksaa itseäni ihastuttaa kerta toisensa jälkeen.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014


Reilu viikko takaperin kirjoittelin mattopohdinnoista ja leikittelin ajatuksella turkooseista matoista. Käänsin kelkkani kotini värimaailman harmaannuttamisesta ja päädyin näihin Sotkan turkooseihin mattoihin. Inspiraatiohan lähti Askon Kolibri-tyynystä, jossa turkoosi, fuksia ja violetti soljuvasti sulautuivat yhteen. Nyt on siis väriä räjähtänyt kunnolla olohuoneessa. Ja toistaiseksi meidän pissipoika-Latekaan ei ole vielä näitä mattoja merkkaillut. On se mielenkiintoista kuinka naisen mieli muuttuu! Enpä tällaista väriyliannostusta ollut muutama viikko takaperin edes ajatellut. Mitäs mieltä olet? Onko näillä väreillä hyvä toivottaa kevät tervetulleeksi?






tiistai 8. huhtikuuta 2014



Tuli niin kuvaava otos räpsästyä, että halusin sen jakaa teillekin. Yksi keittiöni makeista jutuista mielestäni on, että lieden ääressä puuhaillessa on loistavat näkymät ulos. Näin keväällä pihamaalla ei vielä kamalasti katseltavaa ole, mutta kunhan alkaa vihertää niin katseltavakin lisääntyy. Tottakai luontoakin on kiva ihailla, mutta näkyyhän etupihalla myös eläimiä kuten jäniksiä, oravia, naapurin kissoja ja peurojakin. Jos jostakin pitää itseänsä kehua, voisi se olla päätös, että remontin yhteydessä lieden päätin ikkunan eteen sijoittaa. Lisäkuvia keittiöstä voit tutkailla vaikkapa täältä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014


Ehkäpä olettekin saattaneet huomata, että parina viime viikkona blogissa ei juurikaan ole tapahtunut. Elämä on ollut kohtuullisen kiiruusta ja paikasta toiseen ympäri Suomen on pitänyt singahdella. Viikonloppujakaan kun ei ole kotona tullut vietettyä, on blogi- ja kotiajatukset olleet taka-alalla. Toivon mukaan tämä vietetty viikonloppu kotosalla taas herättelisi kevään auringonsäteiden lailla uuteen nousuun täällä bloginkin puolella. 

Mutta olipa se kotiviikonloppu virkistävä, koska kaikenlaista pystyi kotonakin puuhailemaan. Niinkin arkinen puuha kuin lakanoiden vaihtaminen tuntui luksukselta. Ja mikäpä lakanoita vaihtaessa, kun sai laittaa uudet lakanat sänkyyn. Ensimmäistä kertaa käyttöön päätyivät Echelonin Quatrefoil -pussilakanasarja, joka on puuvillasatiinia. Lankaluku on lakanoissa 300 ja ne tuntuvat ihanan pehmeiltä. Kaveriksi sänkyyn petasin Finlaysonin pellavalakanat.

Räpsäsin myös pari kuvaa niin, että kuvista näkee näkymät sängystä takan suuntaan. Mahtavaa pimeinä talvi-iltoina. Luonnon ihanan valon ansiosta Eijffinger lasihelmitapettikin pääsee kerrankin oikeuksiinsa. Ihanaa viikonalkua kaikille!





maanantai 31. maaliskuuta 2014



Hyllyllä koreilee nyt lisää pikkupikkutuoleja. Tuoli ovat 1:12 -mittakaavassa ja erittäin yksityiskohtaisia. Tykkään näitä katsella, jotakin veikeää näissä on.  Minulla on myös myytävänä muutamia omaan makuuni sopimattomia tuoleja. Mikäli sinua kiinnostaa oma miniatyyridesign-tuoli, niin kurkkaa kuvat ja tiedot tästä. Lisäksi myytävänä on muutama muukin tuoli, joista minulla ei ole kuvaa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille. Ja terveisiä junasta jostakin Oulaisten kohdalta. Tänään päättyi tämän kevään aluekokouskierros, johon olen osallistunut viimeiset neljä viikonloppua nuorkauppakamarivirkani puolesta. Viimeinen kokous pidettiin Rukalla, josta oheisen kuvan maisemat ovat. Kaunista. Harmillisesti viikonloppu kului työntäyteisissä merkeissä, joten itse lokaatiosta  ei ehtinyt nauttimaan. Seuraavaksi olisikin luvassa hieman kotiviikonloppuja.  Ps. Mielenkiintoista kokeilla tätä postaamista myös puhelimella.  Ostin tällä viikolla uuden puhelin, mikä mahdollistaa kaikenlaista kivaa.

torstai 27. maaliskuuta 2014



Uusien mattojen metsästys on ollut käynnissä jo kuukauden päivät. Vanhoissa matoissa ei ole mitään vikaa paitsi, että Late-poika on pissinyt niihin aika monta kertaa. Eikä paikallaan pesten täysin puhdasta saa. Matothan voisi vielä pesulaan. Toki se olisi aika tyyristä lystiä. Toisaalta itse koen, että olkkari ei mielellään olisi ilman mattoja edes hetkeä, koska vanhin sokea koirani suunnistaa täysin maton sijainnin perusteella. Aki tietää, että kun on mattoa jalkojen alla on turvallisessa paikassa, eikä esimerkiksi vaarassa pudota portaista. 

Eräät matot jo Hobby Hallista tilasinkin, mutta ne haisivat niin homeelle, että laitoin ne paluupostissa takaisin. Eilen ryhdistäydyin ja lähdin oikein livenä matto-ostoksille. Houkutuksena oli harmaavalkoiset Sotkan Evelyn-matot. Karu totuus oli, että maton harmaat raidat olivatkin pikemminkin sinisiä. Se siis siitä. Askossakin mattoja katselin eikä mikään oikein kolahtanut. Askon Laituri-matto voisi olla kiva (lähes loppuunmyyty), mutta ehkäpä en mustaa haluaisi olkkarin mattoon. Hyvä huomio tässä vaiheessa on, että nyt meillä on olkkarissa kolme 140x200cm mattoa rinnakkain. Ja räsymatto-linjalla ajattelin edelleenkin pysyä. Noista koirista kun ei kinä tiedä, joten kalliisiin mattoihin en halua sijoittaa.

Askosta kuitenkin bongasin tämän Kolibri-tyynyn ihanine väreineen. Siitä heräsikin ajatus, jospa sittenkin ostaisin Sotkassa näkemäni Elina-matot. Ostin yhden maton mallattavaksi ja mietintämyssyyn. Viime aikoina olen valkoista ja harmaata suosinut, mutta turkoosin, fuksian ja violetin liitto voisi olla aika kesäinen. Jotenkin yhdistelmästä tulee mieleen sellainen raikas kevät-tuulahdus, jossa on myös pilke silmäkulmassa. Mitäs mieltä sinä olet: Miltähän totaalinen kelkankääntö turkooseihin mattoihin näyttäisi olkkarissani? Ei ehkä todellakaan sitä suuntaa, jota sisustukseen olin pohtinut, mutta omalla tavallani lämpeän. Kuvia olkkaristani nykyasussa voit katsoa vaikkapa täältä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff