torstai 13. maaliskuuta 2014


Kodissani tuoksuu kesä! Vaikka aurinko jo komeasti paistaakin, voi kesän kaihoa hoitaa vaikkapa näillä Ikean tuoksukynttilöilläkin. En olekaan ennen Ikean tuoksukynttilävalikoimaan niin perehtynyt. Valikoimista kuitenkin löytyy tasaisin väliajoin vuodenajat huomioivia tuoksuja. Sortteja on yllättävän monta. Kesää voi toivottaa tervetulleeksi esimerkiksi näillä ahomansikan tuoksuisilla kynttilöillä. Ensimmäistä kertaa Ikean tuoksukynttilöitä testanneena voin sanoa, että ne ovat varsin varteenotettava vaihtoehto tuoksukynttilöiden maailmassa. Tuoksut ovat toki voimakkaita, mutta välillä niitä voimakkaitakin tuoksuja kaipaa. Oletteko te löytäneet Ikean tuoksukynttilät omiksenne?

Tästä tuoksusta tulee elävästi mieleen lapsuuden kotimaisemat. Se kuinka pikkutyttönä tassustelimme entisessä hevosveräjässä ja kivien juuresta sai poimia ahomansikoita suuhunsa. Tuo luonnonläheisyys ja -rauha on ollut lapsuudessani yksi rahassa mittaamattoman mahtava asia. Saman kun voisi tulevaisuudessa omille lapsille tarjota. Mitä tuoksuja teillä on muuten jäänyt mieleen lapsuudesta?




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014


Ikean ihanan isot uudet Nymö-varjostimet kiinnittivät heti huomioni. Kirjoittelinkin huomiostani täällä jo aiemmin. Ensimmäisen kerran pystyin niiden ohi Ikeassa kävelemään, mutta mutta. Sitten olikin tehtävä oma reissunsa hakemaan varjostimet. Kaipailin jo pitkään keskikerroksen aulaan uusia valaisimia. Vanhoista valaisimista löydät kuvia täältä. Näiden varjostimien avulla sain tarvittavaa uutta ilmettä. 

Halusin tarkoituksella, että varjostimet näyttävät ylisuurilta. Nämä varjostimet ovat 70cm halkaisijaltaan. Korkeutta aulassa on 275cm, joten isommatkaan varjostimetkaan eivät päähän kolise. Pikku kikkailulla varjostimet sain sovitettu edellisten valaisimien valaisinosiin, joten sen isompiin valaisimien vaihtoon ei tarvinnut ryhtyä. Hyppääkö Ikean uudet isot varjostimet sinun makumaailmaasi? On muuten ihanaa, että aurinko paistaa!



tiistai 11. maaliskuuta 2014



Viime viikolla Ikean reissulla jäin pyörimään Ikean kohtuullisen tuoreelle aluevaltausosastolle eli paperikauppaan. Kaikenlaista kivaa sieltä löytyikin. Tällä kertaa tosin jumiuduin mustavalkoisiin askartelutarvikkeisiin. Valikoimista löytyy erilaisia lahjakasseja ja -rasioita, lahjapapereita ja -nauhoja, erilaisia tarroja, muistikirjoja ja -lappuja, pakettikortteja ja paperiliittimiä. Eli paljon kaikkea pikkukivaa - herkullisissa väreissä ja kuoseissa! Oletko sinä jo päässyt hypistelemään paperikaupan valikoimaa? Löytyikö suosikkeja?

perjantai 7. maaliskuuta 2014


[Ennen I Jälkeen -teemaviikko jatkuu] Ajattelin päättää blogin synttäriviikon remppamuistelot olohuoneeseen. Nämä ennen/jälkeen postaukset ovat olleet mieluisia lukijoille kommenteistanne päätellen, joten ajattelin tehdä vielä muistakin tiloista vastaavia kirjoituksia jossain vaiheessa kevättä. Monta tilaa ja huonettahan jäi esittelemättä. Tässäpä teille kuitenkin tämän teemaviikon päätösnumerona: olohuoneen muodonmuutos!

Ennen



Remonttiräjäytystä
Jollain kummalla tavalla tämä kuva on viehättävä -tyhjä kangas. Tätä kuvaa katsoessa tulee aina himo siihen, että sisustus olisi pitänyt olla äärimmäisen minimalistinen. Se ei toki olisi sopinut talon tyyliin. Ihana tyhjyys!



Täsäs kuvassa näkyy kuinka avoparvi muutettiin makuuhuoneiksi rakentamalla väliseiniä.


Olohuone nyt 
Olohuoneen rakennetta muutti eniten  yläkerran avoparven osittain sulkeminen makuuhuoneiksi. Lisäksi portaikon vastaiseen seinään tehdyt ikkunut muuttivat ilmettä. Tottakai ulkoasu viimeisteltiin uusilla pintamateriaaleilla. Ja kaiken kruunaa tuo yli neljä metriä korkea kattovalaisin.




Olohuoneesta on toki parempiakin kuvia otettu valoisammalla ilmalla. Kurkkaapa lisää kuvia vaikka täältä. Samalla näen kuinka olohuone on elänyt eteenpäin.

torstai 6. maaliskuuta 2014


[Ennen I Jälkeen-teemaviikko jatkuu] Yksi erityisesti ilahduttavia muutoksia oli myös portaikon uusi elämä. Kyllähän portaikon entistä ilmettä voi kutsua jopa "mäntypunatiilihelvetiksi" - no termi kuvasi hyvin kyllä koko taloa.

Portaikko ennen
(Yllä) kuva keskikerroksesta, (vasen alla) alakerrasta, (oikea alla) yläkerran suuntaan keskikerroksesta.
 

Portaikko nyt
Portaikko maalattiin valkoiseksi ja puukaiteet vaihtuivat lasirosterikaiteisiin (jotka itse suunnittelin ja isä teki). Lisäksi olohuoneen vastaiseen umpiseinään seinään tehtiin kaksi ikkunaa/lasiruutua, joista pääsee valoa portaikkoon. Nyt portaikko ei ole lainkaan enää niin pimeä kuin aikaisemmin. Tuon valon huomaa hyvin alla olevista kuvistakin.

Keskikerroksesta


Alakerrasta



Keskikerroksesta yläkerran suuntaan




keskiviikko 5. maaliskuuta 2014



[Ennen I Jälkeen-teemaviikko jatkuu] Tänään kiertue jalkautuu alakerran saunaosastolle ihmettelemään. Kiertoajellulla piipahdetaan pukuhuoneeseen, kylpyhuoneeseen ja saunaan. Näiden tilojen remontit ovat myös mielestäni erittäin onnistuneita ja kilpailevat suosikkionnistumisestani yhdessä keittiön kanssa.

Kylpyhuone ennen remonttia (kuva yllä, pukuhuoneen suuntaan)

Remonttiräjäytystä
Isoin toiminnallinen muutos oli, että kylpyhuoneen läpikulku nykyisestä vaatehuoneesta suljettiin. "Nyt se on auki, nyt se on kii! :)"


Kylpyhuone nyt
Kuten kuvasta näkyy, vaihtoon menivät kaikki laatat sekä vesikalusteet. Katto maalattiin valkoiseksi. Kylpyhuonen kruunaan Englannista tilatut kylpyhuoneeseenkin sopivat kattokruunut - yksityiskohta makuuni.


 Pukuhuone ennen
Pukuhuone oli ennen käytännössä vain käytävä vessaan eli neliöt eivät olleet kovin tehokkaassa käytössä. Uudistamisessa yhtenä mottona olikin "Make the most out of what you got".


Remonttiräjäytystä
Remontissa kaikki pinnat saivat uuden elämän. Lisäksi pukuhuoneen oviaukkoa isonnettiin sillä se oli aiemmin peruskokoa pienempi ja aika ahdistava. Remontin yhteydessä purettin myös osa kattoa sähkötöitä helpottamaan. Sähköä vedettiin mm. riippuville valaisimille sekä puuttunut saunan sähkökiuasvarauskin vedettin sähkökaapille sisäkaton sisällä.


Pukuhuone nyt
Neliöt saatiin tehokäyttään vasemmanpuoleisen mittatilauskaapiston avulla sekä hyödyntämällä Bestå-järjestelmää oikealla seinällä. Mainitaan nyt sekin, että tämä luonnonkivimosaiikki oli ensimmäinen laatoituskokemukseni.


Sauna ennen
Oi sitä punatiilen määrää :) Katsopa tarkkaan kaiteen tummia alueita - ne oli oikeasti likaa! Yök!


Sauna nyt

Saunassa laatoitettiin uudelleen. Lauteet saivat mustan värin ja seinät ja katto valkoisen. Samalla kun kiuaskin oli irti remontin tieltä, maalattiin kiuaskin uudestaan asiaankuuluvalla maalilla. Lisää kuvia saunan lauteista voi katsoa vaikkapa täältä.






tiistai 4. maaliskuuta 2014



[Ennen I Jälkeen-teemaviikko jatkuu] Muistojen polulla katsastetaan seuraavaksi keskikerroksen kylpyhuoneen muutos. Kuten muissakin kosteissa tiloissa, täälläkin vanhat laatat poistettiin ja luonnollisesti uusien laattojen alle laitettiin uusi vedeneritys. Isoin muutos oli ehdottomasti kylpyhuoneen laajentaminen noin puolella metrillä aulan suuntaan. Tällöin kylpyhuoneen seinäkin tuli samaan linjaan muiden aulan tilojen seinien kanssa. Tuon hassun ja aivan turvan kulman jollain tavalla tuosta alla olevasta kuvasta näkeekin. Suunnittelukukkanen?


  Remonttiräjäytyskuvia 

Uusi seinä samassa tasossa. Tyhjään väliin tehtiin tila kaapistolle peiliovilla. Kylpyhuoneen uusi seinälinja näkyy imurin takana.



Nyt


Nyt kylppäri on tilavampi laajennuksen ansiosta. Halusin kylppäriin kahden hanan altaan, koska yläkerrassa ei ole erillistä kylppäriä eli tämä kylpyhuoneen palvelee yläkerran makkareiden asukkeja (siis teorissa, itsellähän ei ole muita yläkerran asukkeja kuin satunnaiset vieraat). Remontin yhteydessä parannelttiin myös valaistusta sekä vaihdettiin vesikalusteet. Tietenkin allaskaapistot ja wc-istuinkin ovat uudet. Lisäksi mustalle tehosteseinälle rakennettiin penkki. Penkin alta saatiin vedettyä keskuspölynimurinputket, sillä alunperin talossa ei keskuspölynimuria ollut. Mielestäni on kuitenkin kiva, että penkki ei näytä siltä, että se olisi ollut pakko tuohon rakentaa - se näyttää jopa harkitulta yksityiskohdalta. Todo-listalla on edelleen peilin valitseminen & asentaminen ja suihkukaappi. Jotta kaapista tulisi fiksu, se pitänee teettää. Suihkun tila kun ei ole neliönmallinen vaan suorakaide. Tarkoittanee myös euronkuvion välkkymistä nopealla vauhdilla silmien edessä, huoh.


maanantai 3. maaliskuuta 2014



[Ennen I Jälkeen-teemaviikko] Blogini juhlistaa tänään kolmivuotista taivaltaan. Tämä kirjoitus on blogissani numero 777. Koska blogini sai alkunsa remontipäiväkirjana ajattelin juhlistaa tätä synttäriviikkoa teemaviikolla, jossa muistelen taloa ennen remonttia ja remontin kulkua. Luvassa on siis useita ennen-kuvia sekä kuvia talosta nykyisessä asussaan. Tervetuloa muistojen polulle.

Lisää tarinaa siitä kuinka talo minulle päätyi ja miksi remonttiin ryhdyttiin löydät klikkaamalla oikeanlaidan valokuvani päältä laatikkoa "kotini". Aloitan teemaviikkoni keittiöstä sillä keittiön muutos on mielestäni yksi talon onnistuneimpia uudistuksia. Mikäli haluat lueskella keittiöremontin motivaattoreista, voit klikata itsesi tänne lueskelemaan.

Ennen 
(yllä näkymä leivinuunin vierestä keittiöön / alla näkymä keskikerroksen pääovelta keittiön suuntaan)


Remonttiräjäytys
(kuvat kertokoon, että kyseessä oli todellakin räjäytys)
 

Nyt
Remontissa tottakai keittiön visuaalinen ilme muuttui huimasti. Toiminnallisia muutoksia oli mm. lieden siirtäminen ikkunan eteen, tiskialtaan sijoitus lähemmaksi ulkoseinää (jotta astianpesukoneen päälle sai laskutasoa reippaasti), valaistukseenkin tehtiin useita muutoksia, tiskipöydän päälle hankittiin vain matalat kaapit ilmeen keventämiseksi ja puuliesi poistettiin.


 Nykyisen keittiössä tulee istuskeltua saarekkeen ääressä usein illat puuhastellen, ilman että edes menen olkkariin. Ja muistatteko, että saarekepöydänhän sain ilmaiseksi! Jotakin käytännöllisempää ja fiksua tuohon muurin eteen voisi kuitenkin vielä kehittää lipaston sijaan. Rakastan keittiötäni!




perjantai 28. helmikuuta 2014




[Nettiostamisen teemaviikko jatkuu] Mä sain sen! Uskomatonta! Kun tarpeeksi kauan etsii, niin löytää! Kirjoittelin alkuvuodesta, että sain jo aikoja sitten päähänpinttymän saada itselleni Emilyn Sisustussalaisuudet -ohjemassa näkemäni maailmanpyörän. Monen monta guukelointia ja useita selattuja Ebay-ilmoituksia myöhemmin vihdoin löysin tämän yksilön. Tehtävä ei siis lainkaan ollut helppo sillä näiden myynti lopettiin tietojeni mukaan jo muutamia vuosia sitten, mutta vihdoin käytettynä onnistuin tämän löytämään. Matka Suomeen kesti hieman normaalia pidempään, sillä Yhdysvalloissa riehuneet lumimyrskyt laittoivat myös postikuljetukset sekaisin. Mutta nyt tämä on minun eikä sitä kukaan minulta vie :)

Vielä pitäisi keksiä tuolle arvoisensa paikka. Emilyn sisustamassa olohuoneessa tuo tulee hienosti esiin värillistä seinää vasten. Itsellä useimmat seinät ovat valkoisia, joten joku jujutsu pitää keksiä. (Kuva lainattu stylebyemilyhenderson.com).


Jos sinäkin haluat maailmanpyörän kotiisi, tein Ebayihin kokoelmalistan, johon poimin muutamia maailmanpyörien myynti-ilmoituksia inspiraatioksi. Hakusanavinkkinä maailmanpyörä englanniksi = ferris wheel, saksaksi=Riesenrad.

torstai 27. helmikuuta 2014




[Nettiostamisen teemaviikko jatkuu] Nettiostamisesta maalaillaan varsinkin nykyään negatiivisia kuvia ja usein keskusteluissa nouseekin esiin nettiostamisen negatiiviset puolet positiivisten vaikutusten sijaan. Parhaimmillaan nettiostaminen tuo asiakkaan lähemmäksi myyjää, maantieteellisestä sijainnista huolimatta, ja helpottaa sekä yrittäjän/yrityksen ja asiakkaan elämää. Mielestäni Suomessa yritykset ovat jääneet takamatkalle verkkokauppa-asioissa. Verkkokauppa voitaisiin mieltää kaupantekomuodoksi lähikaupankäynnissäkin. Itse esimerkiksi mielelläni voisin tilata ruokakauppaostokseni netistä ja vaikka jopa saada ne kotiovelleni toimitettuna. Jossakin päin Suomea tämä on mahdollista. Vaikka käytänkin pääasiassa verkko-ostamista ulkomailta ostamiseen, toivoisin myös lähikauppojeni tarjoavan enemmän nettipalveluja, jotka arkeani helpottaisivat.  

Itse olen muun muassa mieltynyt Tamperelaisen kukkakaupan Helmivillakon verkkokauppapalveluun, jossa kauniiden kuvien avulla on helppo tilata kukat valmiiksi noudettavaksi tai suoraan kotiin. Paikallisen ravintolan noutoruuatkin voisin tilata netistä ja myös maksaa sitä kautta. Voisihan myös vaikkapa leipomostakin tilata tuotteet valmiiksi netin kautta, jotta palvelutiskillä ei tarvitsi käyttää aikaa valintapäätökseen tai todeta, että suurin osa päivän tuotteista on jo myyty. Tulipahan viime viikolla kokeiltua myös Tokmannin Toknet-verkkokauppaa myymälänoudolla, mutta siitä en kovin lisäarvoa kokenut saavani. Erityisesti kun paketin etsimiseen ja koneella kuittaamiseen henkilökunnalla meni enemmän aikaa kuin mitä  minulla olisi mennyt siihen, että tuotteet olisin kerännyt hyllyistä ja maksanut kassalle.

Antakaa te parhaat vinkkinne nettiostoksiin! Mitä palveluita netissä käytätte säännöllisesti helpottamaan elämäänne? Mitä palvelua voisit suositella muillekin? Mitä kaikkea itse toivoisit voivasi ostaa netin kautta?

Talouselämän "Näitäkin voi ostaa netistä" -jutussa on ihan hauskaa turhaa tietoa, mikäli haluat kurkata. Netin kautta on muun muassa ostettu kaupunki!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff