tiistai 17. tammikuuta 2012

Keittiöstä ei olekaan tainnut olla aiemmin kuvia "kokonaisuudessaan" blogissani. Remonttivaihekuvia on kyllä ollut näytillä. Ihanaa siis päästä esittelemään keittiöni.





Tämä on mielestäni todella hienosti otettu kuva. Hyvin käytetty hyödyksi keittiön lasipöytää.


maanantai 16. tammikuuta 2012

Pinkki tunnelmakuva kodinhoitohuoneesta.

Tällä viikolla ajattelin postailla lokakuussa talosta otettuja kuvia. Remontin suurimmalta osin tehnyt firma, Zebull Oy, halusi kuvia työstään heidän nettisivuille. Niinpä eräänä iltana Zebullin Ari ja valokuvaaja saapui paikalle. Onneksi olin juuri pitänyt "suursiivouspäivän", joten kehtasin valokuvaajan päästää sisään. Sain kuvasatsin viime viikolla, ja mielestäni kuvat ovat oikein onnistuneita ja kauniita, joten jaan ne myös teidän kanssanne.

Kerrottakoon vielä uudemmille lukijoille, että Zebullin Harri ja Ari työmiehehineen saapuivat pelastamaan  remonttini kaikkien kommelluksien jälkeen. Voin suositella lämpimästi yritystä. Ja olenkin jo saanut kiitosta muutamalta taholta, joille yritystä olen ehtinyt suositella. Olivat olleet erittäin tyytyväisiä.

Onhan lokakuulta tapahtunut jo paljon muutoksia muun muassa sisustuksessa, mutta onhan näitä kuvia kiva katsella.


OLOHUONEEN KATTOVALAISIN
on joko aiheuttanut ihastusta tai vihastusta. Omasta mielestäni se on aivan mieletön ja lumoaa pauloihinsa.






sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Cols Decals UK:lla on tullut valikoimiin taas uusia hauskoja ja osuvia sisustustarroja. Shoppailla voi joko heidän nettisivujen kautta tai Ebayssa. Alla olevat kuvat ovat lainattu Cols Decals UK:n Ebay-kaupasta. Reilun kokoisten tarrojen hinnat ovat noin 12- 20 € + postikulut. Ehkäpä jotakin voisi tilailla, kun siellä eteisen "motivational boardissa" on edelleen tilaa.














lauantai 14. tammikuuta 2012

Edellinen taloni on vielä myymättä. Pyydänkin myös teidät mukaan "myyntitalkoisiin"!

Mikäli tunnette kodinetsijöitä, jotka arvostavat & kaipaavat mm.:
- hyviä liikenneyhteyksiä (rautatieasema 500m,
      omalla autolla Tampereelle ja Hämeenlinnaan 30min, P-kaupunkiseudulle reilu tunti)
- palvelujen läheisyyttä (keskustaan 500m; päiväkoteja, ala-aste ja leikkikenttä vieressä)
- asuntoa Etelä-Pirkanmaalta

- kestävää ja lähes huoltovapaata kivitaloa
- laadukkaita materiaaleja
- tilavia ja valoisia huoneita
- hyviä ulkoilumahdollisuuksia
- valmista pihaa laadukkaine istutuksineen

laitathan heille vinkkiä! Taloa kannattaa harkita, vaikkei varsinaisesti kyseisestä kunnasta ole aikonutkaan asuntoa hankkia. Itsekin päädyin silloin muutama vuosi sitten Akaaseen tämän talon innoittamana. Ja sekä talo että Akaa osoittautuivat erittäin toimiviksi ratkaisuiksi!

Klikkaa myynti-ilmoitukseen

PS. Kauppaan johtaneesta vinkistä tulen palkitsemaan!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Korkeassa olkkarissani jäin kaipaamaan alhaalta tulevaa valoa, sillä seinävalaisimet ja kattovalaisin sijaitsevat niin "ylhäällä" ja valaistus tuntuu välillä hieman kolkolta. Löysin netistä SLV:n lattiaspotit ja pitkän pohdinnan jälkeen raskin ne ostaa. Päätin hankkia 2 kappaletta yhden spotin valaisimia ja yhden kappaleen kaksoispottia.

Tarinan "opettavaisin" vaihe seurasi itse polttimoiden hankinnassa. Halusin LED-polttimot, varmuuden vuoksi, sillä lattiatasossa olevien valaisimien päälle saattaa vahingossa tippua jotakin ja halogenipolttimot olisivat niin kuumat, että helposti saisi tulipalon aikaan tälläisessa tilanteessa. Olikin sitten hankalaa löytää oikeanlaiset polttimot. Tai siis pikemminkin vaikea löytää oikeanlaiset, jotka eivät ole tuhottoman kalliit. Eipä sitten olleetkaan mitään ns. hyllytavaraa. Tällaisia polttimoja en ollut ennen nähnytkään: G53 QR111.

Netistä löysin kylmänvalkoiset LED-polttimot n.19 euron kappalehintaan. Suomessa erikoisliikkessä hinta oli 85€/kpl, joten sain kaikki polttimot postikulujen kanssa alle yhden kappalehinnan. Jos olisin oikein kaikkien ohjeistuksien mukaan mennyt, olisi näihin valaisimiin pitänyt/voinut hankkia vielä muuntajat LED-polttimoille, sillä ilman muuntajia polttoikä lyhenee. Muun muassa muuntajien hinnan vuoksi, sähkärin kanssa tulimme tulokseen, että mennään ilman muuntajia. LEDeissä kuitenkin tärkeämpää tässä tapauksessa oli tuo paloturvallisuus kuin se polttoikä. 





Polttimoja voi käännellä sekä sivu- että korkeussuunnassa.



Instructions in English, click here
****
Varsinkin joulun aikaan, jolloin tarjottavia ruokia tulee pidettyä pöydässä keskimääräistä kaemmin, ruokien säilyvyys tulee pohdinnan alle. Itse ratkaisin kylmien ruokien kylmänä pitämisen simppelisti Ikean avulla. Ensin pohdiskelin "valmiin" kylmätason ostoa, mutta isokokoiset olivat todella reippaan hintaisia. Päädyin kuitenkin tälläiseen helppoon ja edulliseen (+monikäytöiseen) vaihtoehtoon.


Näitä tarvitset:
- kylmäkalleja (Biltemassa paksut kallet olivat noin 1 €/kpl, ostin 6 kpl)
- Ikean Spontan-magneettitaulua (9,95€)
- huopatassuja




Huopatassut liimasin jokaiseen nurkaan: Suojaa sekä pöytätasoa että tulevaisuudessa seinää.


Magneettitaulun reunat pitävät kylmäkallet hyvin alustan alla. Ennen käytin kylmäkalleja tarjoilulautasten alla, mutta ne lipsuivat alta pois ja lisäksi lautaset olivat kiikkeriä.


Asettele kylmäkallet (mitä enemmän sitä viileämpää).


Tadaa! Alusta jää ilmaan, riippuen kylmäkallejen paksuudesta. Tuohon reunaanhan saisi kätevästi magneeteilla kiinni selitekortteja, joissa kerrotaan mitä ruokaa on missäkin kulhossa tarjolla.



Ja kun tarjoilualustaa ei tarvita, voi sen ripustaa seinälle!

torstai 12. tammikuuta 2012

Eilen lunta tuprusi taivaan täydeltä. Kotiin saapuessani ei aura ollut vielä ehtinyt käydä, mutta onneksi jo tunnin kuluttua traktori tuli putsaamaan pihan. Tällä kertaa hyvin nopeaa toimintaa. Tässä muutamia hämyisiä kuvia, joita napsasin rämpiessä autotallilta alakerran ovella. Kuvista huomaa hyvin, kuinka pimeää korvessa on - Jos sähköä ei ole, ei ympärillä ole muuta kuin mustaa.

Autotalli & -katos


Talo 






Tuli kova hinku saada jotakin pitsiaiheista kotiin ja sattuipa tällaiset pitsityynynpäälliset tarttumaan virtuaaliseen ostoskoriin. Päälliset maksoivat yhteensä postitettuna 28 euroa. Vaihtoehtona oli myös tyynyt, jotka olivat kokonaan mustia.  

Nyt tyynyt eivät oikein pääse oikeuksiinsa harmaalla sohvalla, mutta kunhan saan sen oman valkoisen sohvani, niin tyynytkin näyttävät paremmilta.






keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Maanantai-illalla syttyi ensimmäistä kertaa remontin jälkeen alakerran takka. Kelit olivat sen verran kylmät, että pieni extra-lämpö ei ollut pahitteeksi. Toki yöllä sitten tulikin hikoiltua, eli hyvin taisi takka asiansa ajaa. Harmi, että ei ole parempaa kameraan, jolla olisi saanut tunnelmaa elävämmin ikuistettua...





Sänkyköllöttely- perspektiivi


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff