Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ihanaa, että aurinko taas paistaa muutaman pilvisen päivän jälkeen. Aurinkolasitkin on tullut jo kaivettua esiin ja pistettyä päähän - siis ajaessa ei sentään kotosalla :) Lisää kevään iloa kotona tuo mummon juhlista ylijääneet tulppaanit. Saattaapi olla, että tämän enempää kukkia ei ikinä tulla näkemään luonani. Kaunista. Toivottavasti säilyisivät kauniina mahdollisimman pitkään.



Ennen olen nuo Cylinderit sivuuttanut, mutta nekin ovat todella loistavia vaikkapa tulppaaneille. Tulevat kuulumaan vakiovarustukseen tästä eteenpäin. Fell in love with Cylinder!




Ikean valikoiman Vasen-maljakko 1,99€ on loistava kahden kukkanipun maljakko tulppaaneille. Itse en ainakaan vielä ole löytänyt yhtä hyvää maljakoa, johon tulppaanit sopisivat yhtä kauniista. Loistava tulppaanimaljakko -suosittelen!


maanantai 4. maaliskuuta 2013


Yksi kevään isoista tapahtumista juhlittiin lauantaina. Mummollani oli vauhdikkaat 80-vuotisjuhlat. Väkeä oli paikalla melkein sata henkeä. Juhlat olivat railakkaat ja ohjelmaa riitti. Tanssit jatkuivatkin melkein puoleenyöhön asti. Minun vastuullani oli muun muassa juhlapaikan koristelu. Yllätyin itsekin, kuinka upean tunnelman koristelulla saimme aikaan tuonne muuten niin ankeaan juhlapaikkaan. Koristelubudjetin suhteen yritin pitää järjen päässä enkä törsäillä turhaan.

Viikonloppuun mahtui myös toiset synttärit. Eilen blogilleni tuli mittariin 2 vuotta.


 

 Koristeina käytettiin tulppaaneja, Ikean Glimma-tuikkuja sekä Ikean maljakoita. Pöytiin väriä toi myös värilliset lautasliinat. Kahvikupit katettiin tällä kertaa valmiiksi pöytiin, koska suurin osa vieraista oli iäkkäämpää.

 



Perheen pöytään lisäglamouria toi hopeinen kynttilänjalka.



Lavan edessä piristämässä oli vaaleanpunaisissa maljakoissa olevia tuikkuja sekä tulppaanisangot.
 

 Näitä buffetpöytäkuvia ei olisi ehkä kannattanut tänne laittaa, koska mulle tuli heti järkyttävän kova nälkä :) Pöydän koristeina oli Ikean Cylinder-kulhoja, kynttilöitä ja tulppaaneja. Lisäksi yhdessä kulhossa oli kelluvia tuikkukuppeja, joissa oli värillisiä tuikkuja.





Kahvittelupöydän kuvat olivatkin näköjään toisella kameralla. Illan päätteeksi pöytään vielä katettiin iltapalaa.
 

lauantai 26. tammikuuta 2013

Hyvää huomenta! Voisiko sanoa poikkeuksellisesti, olen jo hereillä viikonloppuna tähän aikaan. Koirien heräämisen jälkeen ei enää uni tullutkaan. On hieman kummallinen olo, sillä puuhaa varmasti talossa riittäisi, mutta olin ns. unohtanut suunnitella puuhat ja hankkia tarvittavia tykötarpeita. Koko ajan tuntuu, että mitähän tässä nyt sitten viikonlopun tekisi. Jaksaisikohan innostua alakerran vessan kaappien siivouksesta...

Hieman apuvälineitä alakerran vessan järjestykseen on tosin tullut hankittua. Tuo alakerran vessahan on juuri se maaginen paikka, joissa aamuisin itseni puunaan julkaisukuntoon. Kaapit todellakin kaipaavat siivousta ja järjestystä.

Ikeasta tuli hankittua Lillholmen vanulapputeline. Muotokieleltään ei ihan miellytä, mutta kaapissahan tuo tulee olemaan. Lisäksi Ikean iltakävelyllä nappasin mukaan Sävern -saippuapumpun. Lasikippoja ostin Hemtexin alesta kahden euron hintaan useampiakin. Sopivat loistavasti meikkien säilytykseen. Ja jos noihin kyllästyy, voipi niitä käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan eli tuikkulyhtyinä.

Mukavaa lauantaita! Siirry sohvan puolelle pohtimaan puuhasuunnitelmia.



keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ihanaa saada näitä keskeneräisiä projekteja eteenpäin, ellein nyt aivan valmiiksi. Keskikerroksen peilikaappien takana oleva säilytystila oli hankala käyttää. Pari vanhaa kaapinrunkoa, jotka purettiin remontin yhteydessä, ovat ollet vaan viskattuna peiliovien taakse. Käyttökelvoton säilytystila alkoi tökkiä, varsinkin kun tavarat ovat vielä hieman hujan hajan. Tuumasta toimeen ja uutta ratkaisua kehiin. Jälleen kerran ratkaisu löytyi Ikeasta, sattumalta. Kaksi PAXin 75cm runkoa kävi tarkoitukseensa enemmän kuin loistavasti!

Yhdistelmä on  nyt toimiva ja olen erittäin tyytyväinen, että tuli lompakkoa raotettua. Kaappien hinnalla sai kaappien lisäksi myös mielenrauhaa ja järjestystä.


 ENNEN

Näyttääkö tehokkaasti käytetyltä tilalta? Noup.




JÄLKEEN

Tarkoitus oli, että tälle puolelle kaappia saadaan ns. arjenhoitopiste eli tilaa mm. ajankohtaisille papereille (jotka nyt pyörii keittiön kaapissa) ja kirjoitustaso. Täällä on oiva paikka myös uudelle muistilapputelineelle. Vetolaatikoihin mahtuu muun muassa kynttilät, jotka ennen oli sullottu olohuoneen lipastoon. Minulla kävi hyvä tsäkä, sillä nuo laatikot ovat mallikappaleita Ikean poistopisteestä -50% hintaan. Yhden hyllyn taidan vielä laittaa hyllyn alapuolelle.



Toisella puolella  pakollinen oli säilytystila keskuspölynimurin letkulle. Aluksi pohdiskelin, olisiko tuohon pitänyt virittää myös vaatetanko, mutta päätin että ei. Meillä vieraat on aina otettu vastaan alakerran ovella, vaikka se ns. arkisisäänkäynti onkin. Siispä jatketaan samalla kaavalla.


Toista kaappia jouduttiin hieman tuunaamaan, jotta keskikerroksen jakotukkikaapille pääsisi ja keskuspölynimurin rasia jäisi näkyviin. Kaapin runkoon teimme sopivan loven ja taustalevy sahattiin lyhyemmäksi ja kiinnitettiin normaaliin tapaan.


Imuri ei tarvinnut koko kaappitilaa, joten jotakin hyödyllistä käyttöä tilalle piti keksiä. Sitten hoksasin, että Ikean 35cm syvään Pax-runkoon suunniteltu upotettava Komplement-jakohylly, käy myös tähän syvempään runkoon. Sahan laulettua, korkeus oli oikea ja eikun hylly paikoilleen. Väliköihin saa loistavasti laatikoissa vaikka pikkutilpehööriä kuten polttimoja jne. Lisäksi lisäsin pari pyyhekoukkua, joihin voin ripustaa koirille tassupyyhkeet.







perjantai 11. tammikuuta 2013

Sen verran monta kertaa koirien muoviset kulhot ovat kaatuneet koiruuuksien innostunessa omassa "huoneessaan", kun tulen kotiin, että päätin hankkia karvakamuille uudet kulhot. Lisäksi vanhat kupit olivat niin järkyttävän rumat, että näitä katseleekin mieluummin. Hyvin on naksut maistunut näistä Ikean Smarta kulhoista.



Neidille


 Herralle


Koirien mielestä ainoa  huono puoli on, että näissä entistä kuppeja  kapeammissa kupeissa ei voi tehdä niin hyvin naksujen valkkailua ja "onkimista". Nyt täytyy jo nostella ne ei-halutut naksut lattialle, jotta löytyy ne herkuimmat.












perjantai 4. tammikuuta 2013

Ah ihanuutta! Jo rempan loppusuorilta lähtien eli noin reilut 1,5 vuotta nämä pukuhuoneet kaapit ovat olleet ostoslistalla. Ja nyt projekti on notkahtanut uhkaavasti eteenpäin, vihdoin. Valmista ei aivan vielä ole, mutta kaiken "odotuksen" jälkeen olen onnellinen, että homma on jo tässä vaiheessa. Rungot ovat paikoillaan. Loppujen lopuksi on onni, että  projekti venyi. Alkuperäisissä suunnitelmissa ei ollut ollenkaan pystykaappia. Se on kuitenkin mahtava jemma saunapuille. Onneksi tuli asia hoksattua!

Tänään taas pikkureissu mm. Ikeaan ja Bauhausiin. Mitähän varusteita sitä mahtaakaan tarttua mukaan kaapiston valmistumiseksi...




torstai 13. joulukuuta 2012

Maljakkovalaisinsarja jatkuu tällä kurvikkaalla tapauksella. Tämänkin vaasin kanssa tuli tovi jos toinenkin telmittyä, että se valaisimeksi muuntautui. Tämä kyllä sopii paremmin pariksi tuon Ikean lasisen lampunjalan kanssa.

Ohjeet maljakkovalaisimen tekoon löydät tästä kirjoituksestani.



Varjostimen, Ikean Löbbo (4,99€), ajattelin vielä päällystää jollakin kivalla kankaalla.



 







maanantai 10. joulukuuta 2012

Tämän vanhempieni luona tehdyn vierashuoneen muodonmuutoksen esittely hieman otti aikaa, mutta nyt minulla on teille kuvia valmiista vierashuoneesta. Kuvat on otettu illan hämärässä eilen, mutta eiköhän viesti tule näistäkin esiin.

TÄSTÄ LÄHDETTIIN LIIKKEELLE
Vierashuone toimi ennen muutosta työhuoneena, mutta talon valmistuessa huone oli vierashuonekäytössä. Takaisin siis lähtöpisteeseen. Alkuperäiset tapetit 90-luvun alun kuuminta hottia.




JA MUUTAMA REMONTTIKUVA
Seinässä ollut, akvaariolle tarkoitettu reikä, suljettiin remontin yhteydessä. Tapetin raaputtelun jälkeen, seinien kanssa oli myös aika tasoittaminen.
 



REMONTIN JA MUUTOKSEN JÄLKEEN
Tadaa!
 

Sisustamisessa käytin hyväksi jo olemassa olevia tavaroita. Tulivathan hyötykäyttöön. Esimerkiksi sänky, yöpöytä ja sänkytekstiilit minulla oli jo jemmassa. Greiget lakanat tilasin Ellokselta.
 

Ikean Pax-kaapeilla saatiin aikaan lisää säilytystilaa. Lisäksi peilit avartavat huonetta. Pesupiste on koottu Ikean keittiökaapeista sekä -tasosta.
 


 Mummolan vintistä kaivettu vanha peili sai uuden ilmeen maalin ja sisustustarran avulla.




Hanan tilasin Saksasta. Soikea allas on Bauhausin valikoimasta. Hana on aika herkku - ihana tuo vesiputousmainen vesisuutin. Pitäisköhän tilata itsellekin samanlaiset?


 Persia-tapetissa yhdistyy valkoinen ja hopea sekä beigen sävyjä. Tapetti on tilattu Kleurmijn Interieurilta.


Vieraat - TERVETULOA!
 



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Niinhän siinä sitten kävi, että vanhempieni Coffee-sohva palautettiin ja purimme kaupan. Laatu ei tässä uudessakaan kappaleessa ollut kehuttava. Mikäli sohvataistomme on jäänyt sinulta väliin, hieman tausta-ajatuksia löytyy mm. tästä linkistä. Täytyy sanoa, että Furninovan toiminta saa aika ala-arvoisen arvosanan. Kodin1:sen mukaan, Furninovan mielestä sohva oli sellainen kuin sen kuuluu olla. No, harvemmin olen törmännyt modulisohviin, jossa eri modulien kuuluu olla eritasolla kuin viereisen osan. Toki välittömästi käytössä venyvä kangaskaan ei kuulosta sohvan verhoiluun sopivalta. Ja olihan niitä reklamaatiokohtia muitakin. Onnemme oli, että Kodin1 puolestaan suostui  kaupan purkamaan, vaikkei Furninova siihen suostunutkaan. Tosin vieläkään rahoja palautetusta sohvasta ei näy tilillä, vaikka jo viikko sohvan noudosta onkin.

Koska tämä sohvakeissi masensi hieman koko porukkaa, päätimme että vastaavia summia emme sohvaan enää laita. Siispä marssimme Ikeaan hakemaan sohvat. Sieltä ainakin sohvat sai heti mukaan. Tämä sohvaruljanssihan alkoi jo aivan heinäkuun alussa, joten aikaa tässä ehti jo muutenkin vierähtää. Ensin ajatuksissa oli ostaa Kivik-sarjaa, mutta äiti päätyi kuitenkin Söderhamn-sarjaan tummanharmaalla Samsta-kankaalla. Autoon pakattiin  kaksi 3:n istuttavaa sohvaa sekä kaksi rahia. Kokonaishinta oli 976€ ja ostoksesta sai 90 euron lahjakortin. Vaikka tämä ei nyt ihan "tasoltaan" vastannut alkuperäisiä aikomuksiamme, ainakaan tämänhintaisen sohvan kanssa ei ala ahdistaa, jos laatu ei olekaan aivan priimaa.

 





tiistai 4. joulukuuta 2012

Keittiöremontti vanhemmillani alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan. Työtasot ovat nyt asennettu. Vielä työlistalla on muun  muassa välitila, valaistus, sekä uuden liesituulettimen asennnus. Nämä korkeakiiltovalkoiset tasot hommattiin Ikeasta.











lauantai 24. marraskuuta 2012

-Sokkelit! Työnalla on sokkeleiden asennus. Vanhaan kaapiston osaan sokkeli liimattiin vanhan sokkelin päälle ja uusien kaappien kohdalle sokkeli asennettiin jalkakiinnikkeillä. Alkaa uhkaavasti näyttää valmiilta vaikkei sitä olekaan. Sokkelina on Ikean Perfekt ruostumattoman teräksen värisenä.



 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff