Näytetään tekstit, joissa on tunniste capita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste capita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Viikonloppu kului puuhaillessa yhtä sun toista. Jotakin valmistakin jopa saatiin. Onneksi apuakäsipareja tarjosivat vanhempani ruokapalkkaa vastaan, niin asiat etenivät hieman sukkelammin kuin omin voimin. Yksi projekteista oli makuuhuoneen "upgreidaus". Näin pari kuukautta sitten kuvan, jossa sängynpääty ylettyi kattoon asti. Himotus uudesta isommasta sängynpäädystä iski. Vanhasta sängynpäädystä näet kuvia tästä. Hieman ajatuksia pyöriteltyäni, päätin teettää kankaasta "lokerikon", joka pehmustettaisiin tyynyillä. Tällöin ei tarvitsi esimerkiksi hankkia isoa vanerilevyä päätyä varten ja pääty olisi kevyt sekä helpompi asentaa, purkaa, koota ja siirtää.

Päätyä varten tarvitsee kangasta, tyynyjä ja ripustustarvikkeet. Tyynyt ostin Ikeasta. Gosa Slån -tyynyt maksoivat 0,99€/kpl ja omaan päätyyni tyynyjä  käytin 25 kappaletta. Kokonaishintahan riippuu päädyn koosta, kankaasta ja siitä, ompeleeko päädyn itse.  Harmi, että ilta-auringossa otetut kuvat eivät ole parhaimmasta päästä. Tällä kertaa petaus on jälleen valkoinen. Helmalakanakin on taas paikoillaan erään koiran pisun pesun jälkeen.


Tällaisen päädyn alla nukutaan tästä eteenpäin. Päädyn yläreuna on noin 280cm korkeudessa. Leveyttä löytyy 220cm.



Sängynpääty on ripustettu ripustuskiskoon. Samalla, kun tikapuilla keikuttiin, nostettiin myös peilejä ylemmäksi.
 


Vanhoista yöpöydistä tuli toimivammat ja paremmin sängyn kanssa yhteensopivat, kun alle laitettiin korkeat jalat pyörien sijaan. Jalat ovat Ikean Capitat.
 

Toisella puolella sänkyä yöpöytänä toimii edelleen Ikean Malm-kampauspöytä. Ilmeen yhtenäistämiseksi, toisenpuolen yöpöytien kanssa samaaa sarjaa oleva lokerikko sijoitettiin ilman jalkoja kampauspöydän alle.


Sängynpääty näyttää taustapuolelta tältä. Tyynyjen lokerot suljin hakaneuloilla. Jos päätät itse tällaisen tehdä, muista, että mitat muuttuvat, kun laitat lokeroon tyynyn. Mitat muuttuvat huomattavasti pienemmiksi, kuin pelkän kankaan mitta on. Tämä vinkkinä, ettei tule puuhassa ikävää yllätystä. Omassa päädyssäni lokeron mitta taisi olla noin 35cm x 45 cm.

 
Ripustusviritelmää - varsinaisessa viritelmän merkistyksessä :)
 

Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että pari asiaa olisi voinut tehdä eri tavalla. Mutta jostain pitää aloittaa, kun mitään ohjeita ei ollut olemassa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff