Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2012


Tästä kirpparilöydöstä projekti alkoi. Projektin etenemisestä voi lukea täältä.


Kolme kerrosta Miranolia, kiitos!


Ja uusi nuppi Bauhausista.



Opiksi seuraavaa kertaa varten: Vastaavaa kohokuvioitua metallia maalatessa, taidan seuraavan kerran valita spraymaalin.

torstai 16. helmikuuta 2012

Omaan taiteeseen liittyvän postauksen kommentin innoittamana päätin rohkaistua ja näyttää teille oman ensimmäisen mukamastaidetekeleeni. Tein tämän jo viime vuoden puolella enkä ajatellut tätä tuostosta täällä hehkuttaa. Mutta näytetäänpä nyt kuitenkin, jos joku vaikka saisi kipinän tehdä itse paljon hienompia väkerryksiä.

Maalit ja taulupohjan ostin Biltemasta. Mielestäni valikoima oli hyvä ja edullinen. Tämän taulun tein öljyväreillä, mutta ehkäpä seuraavan (jos seuraavaa tulee) voisi maalata akryyliväreillä ja kokeilla niitä.

Taulu on hengaillut valmistumisen jälkeen eteisessä. Ehkäpä se seikka kertoo, ettei oikein ole löytynyt paikkaa, johon ton töherryksen ripustaisi. Pääasia tässä projektissa oli se itse luominen, ei niinkään lopputulos! Ja tulipahan kokeiltua taulunmaalausta ensimmäisen kerran elämässäni.



tiistai 7. helmikuuta 2012

Huh! Vihdoin tämäkin värkkäys on valmis. Aloittelin varjostimen tekoa jo vuodenvaihteessa, mutta kaikki näköjään ottaa aikansa :). Varjostimen inspiraationa toimi Christopher LaBrooyn Marble-valaisin, joka on tehty huovasta. Ensin ajattelinkin käyttää varjostimessa huopaa, mutta päädyin tekemään oman versioni ohuesta satiininauhasta. Eipähän ainakaan tarvinnut leikata huopasoiroja.

Projektin aikana tuli muutaman kerran pohdittua, miksi ihmeessä touhuun ryhdyin. Varsinkin kun neula ja lanka sekä olematon ompelutaito eivät ole vierailleet luonani juurikaan yläasteen kässätuntien jälkeen. Mutta valmis lopputulos on vaivan arvoinen.

Laitan tuonne alle vielä yksinkertaiset suuntaviivaohjeet, jos joku haluaa lähteä samanlaista tekelettä puuhaamaan. Aikaa itselläni taisi kulua noin 7 iltaa, koska tein kaikki ompeleet käsin. Ompelukone varmasti nopeuttaisi projektia. 10mm leveää satiininauhaa kului noin 90 metriä. Onneksi sain nauhat edullisesti netistä ja ne maksoivat vain noin 11 euroa. Varjostinkehikon alareunan halkaisija on noin 40cm.

Saanen esitellä: Oma versioni Marblesta

(Harmillisesti tässä valaistuksessa eivät varjostimen luomat mielettömät varjot erotu.)






OHJEET

Näitä tarvitset:
- sakset
- lankaa (+neulan / ompelukoneen)
- nauhaa
- nuppineuloja
- varjostinkehikko
- pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä


Aloita projekti tekemällä nauhasta kerroksittaisia silmukoita. Aloita tekemällä pieni "kahdeksikko" ja kasvata kerros kerrokselta silmukan kokoa yhksimittaisella nauhalla. Katkaise nauha vasta kun saat yhden osion valmiiksi. Näitä osioita voi tehdä eri kokoisia, itse tein kolmea eri kokoa. Kuvan osio on pienin. Ompele keskeltä yhteen.


Kuvassa erikoisia osioita. Varjostinkehikko löyty kirpparilta ja se maalattiin (tei siis isä maalasi :D) spraymaalilla sopivan väriseksi.


Sen jälkeen aloin sommitella osioita varjostimen päälle nuppineuloilla vähän kerrallaan.


Tarkoituksena on, että osioiden silmukat näyttävät ikäänkuin valuvilta.








Lopuksi vielä höyrytin silitysraudalla varjostinta ryhdikkäämmäksi.

Lisäohjeita tarjoan mielelläni kysyttäessä.



perjantai 18. marraskuuta 2011

Mikäli puu materiaalina kiinnostaa ja sahakin pysyy kädessä, tässä pari oivaa tee-se-itse -lahjavinkkinä. Itseänikin niin houkuttelisi kokeilla, mutta katsoo miten käy.

PUINEN NIMIPALAPELI -koriste
Piirrä kirjaimet ja palapeliliitokset puulevylle. Sahaa, hio ja käsittele mieleiseksi.Parhaimmillaan kirjaimet tekee tarpeeksi paksusta levystä, jolloin ne pysyvät pystyssä itsekseen.

Kuva lainattu. Mikäli ei itse halua/viitsi/ehdi lahjaa tehdä, linkistä pääsee myös ostoksille. 



NIMIPALIKAT

Sahaa puupalikoita kirjaimien verran. Hio reunat kevyesti hiekkapaperilla. Käsittele mieluisaksi. Lisää kirjaimet vaikkapa sablonin avulla.






keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Vierashuoneen sängynpääty on nyt vihdoin ja viimein paikoillaan. Aikamoista ähellystä oli. Voisi jopa kuvailla kuluneella ilmaisulla "ei menny niinku Strömsössä". Tähän toki syynä oli se, että vaneriliikkeessä vaneri oli leikattu 5 senttiä liian leveäksi. Jännä "mittavirhe", varsinkin kun vaneriliikkeiseen mitat annetaan milleissä :)

Mutta valmista tuli, vaikkei kaikki sujunutkaan niinkuin piti. Muuten keskeneräiseen sisustukseen (tai olemattomaan sisustukseen) ei kannata kiinnittää huomioita. Ei ole vierashuone ollut aivan prioriteettilistan ykkösenä.

Lähtötilanne: Jenkkisänky ilman sängynpäätyä orpona.


Tästä lähdettiin: kaksi erillistä huppua. Vanuhuppu pehmusteeksi ja kangashuppu päälliseksi. Kummankin hupun taakse ommeltu lakanakangasta.


Ensimmäinen ähellys:
vanuhupun vääntäminen liian ison vanerin päälle. Sitten päällyshuppua kehiin. Hiki tuli!


Valmis lopputulos!





Sängynpäätyprojektin kustannukset:
- vaneri n. 20€
- kahden hupun ompelu 20€
- sanomalehtikangas n. 20€
- plus hieman lisäkuluja vanusta ja lakanakankaasta
- oma äheltäminen, priceless ;)

Mitä tästä opimme? Vinkkejä:
* Vanerin koko noudettaessa on ihan hyvä tarkistaa!
* Vanuhuppuidea ei ole käytännössä niin toimiva kuin teoriatasolla ajattelin. Seuraavalla kerralla varmaankin nitoisin vanut kiinni verhoilunitojalla.
* Mutta jos PÄÄLLISEN haluaa pestä, on se huppu-tyylillä ihan näpsä toteuttaa.
* 125x160 cm pääty pysyy tukevasti jenkkisängyn ja seinän välissä - ei tarvitse välttämättä kinnikettä seinään.
* Jos huppuideaa toteutta, kannattaa hupuista tehdä reippaankokoiset ja tehdä mieluummin pari apunitomista takapuolelle kiristystä varten. Liian kireät huput käyvät urheilusta. Taikka sitten "korsettityylinen" kiristys takaa toimisi myös.

Makuuhuoneen sängynpääty pääsi myös alkuun eilen, mutta eiköhän "katastrofia" pidä tänään hieman tutkailla uudestaan ja tehdä hienosäätöä. Mutta niinhän se menee, ettei ideoiden toimivuutta tiedä ennen kuin ne testaa käytännössä!

torstai 27. lokakuuta 2011

Olen nähnyt viime päivinä muutaman bloggaajan blogeissa heidän mahtavia virkattuja tuotoksia. Ajattelin poimia talteen ohjeet lampunvarjostimen virkkausta varten. Ohje on Ikean Jära-varjostimelle, mutta sovellettavissa muihinkin varjostimiin. Ohjeet ja kuvat täältä.


Piipahdin Tiimarissa ja törmäsin tällaisiin teeseitse-taitelijan tarvikkeisiin. Ajattelin vinkata teillekin. Sekä värit että taulupohjat ovat uutta Tiimarin valikoimissa. Ja valikoimassa oli valinnan varaa.

Myös Clas Ohlsonilta löytyy paljon erikoisia pinkopohjia, katso tarkemmin

Itse ainakin ajattelin mennä tuollaisen taulupohjan ostamaan, kunhan vaan löytyy sopiva rakonen taiteilla ja olennaisesti jonkilainen ideakin pitäisi olla valmiina mielessä. Nyt kaikki taiteilemaan!

Väreä löytyi niin kynämaisista pensselillä siveltäviin ja värisävyvaihtoehtojakin riitti. Kuvassa erilaisia metallinsävyjä.


Taulupohja 55x46cm, 7,99€


Lisäksi tarjolla oli canvaspohjia. Isoimman hinta oli 6,99€

torstai 21. heinäkuuta 2011

Pitääpä esitellä myös viime viikolla  valmiiksi saadut lasirosterikaiteet. Kaiteet tuovat kyllä niin erilaisen ilmeen taloon, verrattuna alkuperäisiin sorvattuihin mäntykaiteisiin. Kaiteet teimme itse, tai siis lähinnä isäni teki ja minä suunnittelin. Varsinkin kun ottaa huomioon, että nämä olivat ensimmäiset omatekemät kaiteet kummallekaan, lopputulos on oikein oivallinen.


Projektin materiaalien työstö alkoi ostosreissulla Rauta-Soinille Tampereelle. Valitsimme materiaaliksi kulmikkaita putkia pyöreiden putkien sijaan.


Sitten hitsausta ja sovitusta. Kun rosteriosat olivat paikoillaan, mitattiin lasit. Lasit tilasimme Aki-Lasilta ja saimme ne mielestäni erittäin lyhyellä toimitusajalla - maanantaina tilattiin, perjantaina haettiin. Lasikiinnikkeet ostettiin myös Aki-Lasista. Kahdessa alla olevassa kuvassa rosteriosat valmiina paikoillaan.



Ja tältä lopputulos näyttää:

YLÄKERTA

ennen (tuleeko kenellekään muulle ihottumaan tuosta männystä?)


jälkeen


KESKIKERROS

ennen


jälkeen


ALAKERTA

ennen (kuvattu alakerran suunnasta)


jälkeen (kuvattu keskikerroksen suunnasta) 


KESKIKERROKSESTA YLÄKERTAAN

ennen (kuvattu yläkerran suuntaan)



jälkeen


 jälkeen (kuvattu yläkerrasta)


Säästöä projektissa kertyi jopa useita tuhansia euroja. Kaidetarjouksia kysyessä, metrihinnat liikkuivat 330 eurosta ylöspäin. Erityisen pettynyt olin Steelmanin tarjoukseen, sillä messuilla he sanoivat metrihinnaksi 270 euroa ja tarjouspyynnössä metrihinta nousi kuitenkin yli tuon 330 euron. Olin siis jo päättänyt alunperin kaiteet Steelmailta hankkia, mutta tuo  "hintakikkailu" alkoi potuttamaan.

Mutta tämä itsetekeminen oli siis oiva ratkaisu, ja viitteliäisyyttäkään ei paljoa vaadittu sillä hitsaaminenkin vei vain muutaman tunnin. Kustannuksia tuli seuraavasti (noin-summina): rosterit 120€, lasikiinnikkeet 250€, lasit 1100 euroa, lisäksi muutamia ruuveja ym. pientarvikkeita. Yhteensä noin 1500 euron tietämillä. Saamani tarjouspyynnöt olivat reilusti yli 3000 euroa, ja ne pitivät sisällään vaan tasokaiteet (keskikerros ja yläkerta), eivät lainkaan porraskaiteiden osuutta. Eli kustannukset olivat reippaasti alle puolet + lisäksi summalla sain vielä kaiteet porrasosuuksille. 

Vielä olisi luvassa kaiteiden loppukiillotus ja suojaus. Sitten on aivan aivan valmista. Ja tietenkin seinien puoleiset käsijohteet pitäisi saada valmiiksi mahdollisimman pian.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff